UPM Kiinteistöt

Aino-Maija Laaksonen

Olen valmistunut muotoilijaksi keväällä 2018, pääaineenani tekstiilisuunnittelu.

Kaikki taiteellinen tekemiseni kumpuaa ympäröivästä luonnosta ja käytän sen tarjoamaa väripalettia. Mikä onkaan upeampaa kuin luonnon hiljalleen etenevä kiertokulku sen tuoksut, valot ja värit. Taide syntyy aina jostain tunteesta ja onkin minulle intuitiivista. En suunnittele tai luonnostele liikaa vaan annan värien ja muotojen tulla jostain syvältä omasta sisäisestä maailmastani. Saatan saada voimakkaan inspiraation myös jostain väristä tai muodosta joita tarkkailen ja kuulostelen.

Maalaaminen pitää minut elossa ja antaa minulle voimaa jaksaa jokapäiväistä arkea. Itseilmaisu väreillä on minulle terapiaa. Olen maalannut ja piirtänyt koko ikäni ja tiedän että se on ikuisesti pysyvä asia elämässäni. Tartun voimakkaiden värien lisäksi usein myös mustaan tussiin ja nautin erilaisista ja villeistä viivoista. Piirtäminen alkoikin vahvasti yläasteikäisenä sarjakuvapiirtämisestä. Se rakensi minulle vahvan pohjan hahmottaa myös mustaa ja valkoista.

Äänet ja hiljaisuus antavat minulle salaista voimaa ja kuuntelenkin niitä tarkasti. Kaikesta tästä muodostan oman taiteellisen maailmani ja tuon niitä kuvia esille taiteessani.

”Tunteesta ja väristä on aina paras aloittaa”

Jenni Tuisku

Kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, Helsingin yliopisto, 2007
(sis. mm. kuvataiteen sivuaineopinnot)

Työväenopiston kuvataiteen harrastekursseja

Ammatikseni toimin luokanopettajana, mutta vapaa-ajallani maalaaminen on vienyt minua vuosien myötä vähitellen yhä enemmän mukanaan, ja maalaamisesta on tullut suuri intohimoni. Noin kymmenen vuotta sitten löysin isot kuvapinnat ja abstraktimman esittämisen. Väreillä, valööreillä, struktuurilla ja niiden aikaansaamalla yhteispelillä on isossa koossa valtava voima, mikä on kiehtovaa ja energiaa antavaa.

Usein maalaan jostain väristä tai kasviaiheesta inspiroituneena, mutta maalaus itsessään saa kuljettaa hyvinkin paljon mukanaan. Maalausprosessiini liittyy paljon kuvan äärellä pohdiskelua. Kuva saa levähtää eri vaiheissa ja ikäänkuin johdattaa itse, minne sen kanssa seuraavaksi etenisi. Siitä muodostuu kivaa kerroksellisuutta.

Nyt viime aikoina maalauksissani on ollut paljon kukkia. On ollut ihana leikitellä kauniilla väreillä ja luoda jotain, mikä saa itseni hyvälle mielelle. Abstraktimmat aiheet ovat kuitenkin pysyneet mukana tilaustöiden muodossa. Niiden kanssa on ollut yhtä antoisaa työskennellä. Sekoittelen mielelläni esittävää ja abstraktimpaa luodakseni maalaukseen mielenkiintoa.

Tekniikoina käytän mielelläni akryylimaalauksissani akvarellimaista laveerausta, valuttamista, pitsikuviointia ja pintastruktuuria yhdistettynä erilaisiin sivellin-ja palettiveitsitekniikoihin.

Maalauksistani olen pitänyt noin kymmenen vuoden ajan blogia, joka löytyy osoitteesta www.maalaanjapiirran.blogspot.com

Mika Törönen

Taidemaalari, s. 1968

Opinnot: Julian Ashton Art School, Sydney, Australia

Teoksia ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa,
Australiassa, Italiassa, Serbiassa, Liettuassa, Ruotsissa, Venäjällä, Valko-
Venäjällä ja Kiinassa.

Opettanut ja järjestänyt itse taidekursseja ja eripuolilla Eurooppaa.
Taidemaalariliiton sekä Helsingin Taiteilijaseuran jäsen.

Suurin osa tuotannostani on akvarelleja aiheena kaupunki. Saan inspiraationi
teoksiini kaupunkien ja katujen valosta ja tunnelmasta. Usein myös
lähtökohta teoksilleni on jokin omakohtaisesti koettu tunne tai muisto, mutta
en kuitenkaan halua liiaksi selostaa teosteni motiiveja katsojille vaan toivon,
että jokainen katsoja löytää itse omat muistonsa teosteni kautta.

Lisätietoja: www.mikatoronen.com

Sanna Puhakka

Tervetuloa minun korumaailmaani. Valmistamani korut kertovat Lapin luonnosta. Taianomaisista hetkistä tähtitaivaan alla revontulien loisteessa. Paukkupakkasten kuuraiset oksat ja lumihiutaleet. Yöttömän yön hiljaisuus ja kesän vihreys. Unohtumattomia hetkiä arktisesta lumosta juuri sinulle.